top of page

Usein kysytyt kysymykset

Jääkö omistaja trimmaamoon trimmauksen ajaksi?

Omistajat jättävät yleensä koiran trimmaamoon trimmauksen ajaksi ja lähtevät itse pois. Kultaturriin saa kuitenkin aina jäädä koiran trimmauksen ajaksi (max. 2 hlö.). Pennun ensimmäisellä käynnillä omistajan läsnäolo on toivottavaa, varsinkin jos koira on alle 5kk ikäinen.

 

Jos et jää paikalle, saavuthan hakemaan koiran vasta sovittuna ajankohtana, sillä koira riehaantuu tullessasi ja trimmausta on vaikea jatkaa.

Koirani ei ole ennen ollut trimmattavana, minkä palvelun valitsen hänelle?

Koira kannattaa totutella trimmaukseen pikkuhiljaa. Suositeltavaa on, että koiralle varataan pennun tutustumiskäynti. Koira kannattaa pestä ja kuivata juuri ennen tutustumiskäynnille tulemista. Tällöin koiraa voidaan siistiä jo tutustumiskäynnillä. Koira saa totutella trimmauskoneeseen ja saksilla leikkaamiseen. Tutustumiskäynnin jälkeen trimmaaja arvioi, voiko koira tulla seuraavalla kerralla jo pari tuntia kestävään trimmaukseen ja pesuun, vai tarvitaanko vielä toinen tutustumiskäynti. Jos koirasi turkinhoito sujuu hyvin kotona ja uskot hänen pärjäävän suuremmitta stresseittä, voit toki varata hänelle jo ensimmäiselle käynnille trimmauksen. Tällöin lopputulos voi toki olla hieman viimeistelemätön.

Miten valmistaudumme trimmaukseen?

Koira kannattaa harjata huolellisesti ennen trimmausta, mikäli sen turkkia ei ajeta todella lyhyeksi. Mitä vähemmän takkuja koiralla on, sitä mieluisampi trimmauskokemus on hänelle. Mikäli koiran takut ovat kuitenkin jo huopaantuneita, on niiden selvittäminen usein työlästä ja aika turhaa. Tällöin on paras valita muutamien millien mittainen trimmi, jolloin karva leikataan trimmaamossa takkujen alta.

Lenkitetty ja väsynyt koira on levollisempi trimmayspöydällä, ei siis kannata tuoda koiraa trimmiin heti sen jälkeen, kun hän on ollut koko päivän yksin kotona. Koirapuistossa käynti tai pitkä kävelylenkki ennen trimmausta ovat koirasi parhaaksi.

Mikä on sopiva trimmausväli koiralleni?

Jotkut tuovat koiransa trimmattavaksi kuuden viiikon välein ja toiset muutaman kerran vuodessa. Sopiva trimmausväli riippuu eniten koiran turkin laadusta, sekä siitä, miten koiran turkkia hoidetaan kotona. Tärkeintä on, että koiralle ei ehdi syntyä huopaantuneita takkuja, jotka voivat olla kivuliaita.

Esimerkkejä siitä, kuinka usein eri rodut käyvät Kultaturrissa:

Bichon -rotujen, villakoirien ja cotonien trimmausväli on usein n. 6-10 viikkoa.

Australian labradoodlet ja labradoodlet n. 4 -10 viikkoa.

Cockerspanielit, joiden turkki ajellaan kauttaaltaan: 10 -12 viikkoa

Miten saan pidettyä takkuuntuvan koiran turkin pitkänä?

Trimmausten välissä voit vaikuttaa itse siihen, kuinka pitkänä turkki voidaan pitää. Huopaantunutta turkkia ei voida jättää pitkäksi, vaan se pitää ajaa kauttaaltaan lyhyeksi.

1. Harjaa turkki monta kertaa viikossa, huomioi erityisen helposti takkuuntuvat paikat

Koiran kainalot, vatsa, häntä, reisien sisäpinnat, korvat, korvan juuri/takaosa takkuuntuvat helpoten. Moni näistä ovat vaikeasti harjattavia, ja jäävät siksi omistajalta harjaamatta. Voit aloittaa vaikeimmasta, esim. kainaloista, aina harjatessasi, jottei ne unohdu. Koiran voi nostaa pöydälle harjauksen ajaksi, jotta näet sen alle.

2. Älä koskaan pese takkuista turkkia - se huopaantuu entisestään

Harjaa koira aina kauttaaltaan ennen pesua. Mikäli koiralla on takkuja, joita et saa auki harjalla, voit leikata ne pois.

3. Käytä takkujen selvittämiseen takkusuihketta ja takun avaajaa

Takkujen selvittämissuihkeet ovat erinomaisia. Suihkuta takkuihin ja anna vaikuttaa hetki ennen harjaamista. Takkujen avaamiseen on myös erilaisia työvälineitä eli takunavaajia, jotka leikkaavat takun auki.

Minulla on kaksi koiraa, voinko tuoda ne samaan aikaan trimmaamoon?

Kyllä voit. Toinen odottelee vapaana trimmaamossa kun toinen trimmataan. Saat tällöin -10% loppusummasta trimmauksen jälkeen kun mainitset koodin LAUMA trimmaajalle.

Minulla on pohjavillainen koira, trimmataanko Kultaturrissa niitä?

Kyllä trimmataan. Yleensä pohjavillalliset rodut siistitään saksilla. Voit valita palveluksi siistimisen, pesun ja siistimisen tai pesun ja trimmauksen. Mikäli koiralla on paksu turkki (esim. shetlannin lammaskoira), valitse pesu ja trimmaus pesun ja siistimisen sijaan. Paksun pohjavillaisen turkin kuivaus kestää nimittäin niin kauan, että siistimiselle ei jää tarpeeksi aikaa.

Koirallani alkoi juoksut, pitääkö trimmaus siirtää?

Jouksut ei sinänsä haittaa trimmausta, mutta juoksuisen nartun tuoksu jää trimmaamoon häiritsemään uroksia. Tästä syystä aika on syytä siirtää. Juoksut kestävät yleensä noin kaksi viikkoa, joten voit varata uuden ajan 2-3 viikon päähän.

bottom of page