Trimmaaja Frans jatkaa töitä vanhempainvapaan aikana
- 14.12.
- 1 min käytetty lukemiseen
Monelta ei ole jäänyt huomaamatta kasvava raskausvatsani trimmaamolla tai somessa. Omistajat ovat olleet huolissaan, että kuka trimmaa koirat jos jään pois töistä vauvan synnyttyä. Olen kuitenkin jatkamassa trimmauksia viikonloppuisin sekä Tampereella että Helsingissä vanhempainvapaan aikana heti toivuttuani synnytyksestä.

Kumppanuusvanhemmuus mahdollistaa joustavan työskentelyn trimmaamolla
Olen on perustamassa perhettä vanhemmuuskumppanin kanssa. Perhe tulee asumaan yhdessä Tampereella ja vanhempien kesken on sovittu, että toinen vanhempi työskentelee viikolla ja toinen viikonloppuisin - kumppanuusperhe kun ei tarvitse yhteistä aikaa samalla tavalla kuin perinteinen perhe.
Lauttasaaren vanhoille asiakkaille varmistetaan etuoikeus trimmausaikojen varaamiseen
Trimmausajat tulevat kuitenkin vähentymään merkittävästi Fransin työskennellessä vain viikonloppuisin. Jotta vanhoille asiakkaille riittäisi aikoja säännöllisiin trimmeihin on varauskalenteri lähtökohtaisesti suljettu uusilta asiakkailta vuoden 2026 alusta. Vanha asiakas - saat linkin varauskalenteriin täyttämällä lomakkeen Kultaturrin sivuilla. Uudet asiakkaat voivat liittyä jonotuslistalle, josta heille annetaan varausmahdollisuus jos aikoja jää vapaaksi.
Kultaturrin trimmauspalvelut Lauttasaaressa ovat kiinni n. 16.1.-13.3. - voit kuitenkin käydä trimmaamolla siistimässä tai trimmaamassa koiran turkkia itsepalveluna
Olen kokonaan vapaalla vauvan syntymän ympärillä, n. 16.1.-13.3. Valitettavasti Kultaturrin toinen trimmaaja Veera joutui vaihtamaan alaa, eikä Kultaturrissa ole trimmaajaa tuona aikana. Kultaturriin voi kuitenkin varata aikaa itsepalveutrimmaukseen hintaan 10€/. Tee varaus tekstiviestillä numerosta 0456731055. Saat tarvittaessa trimmausohjeet puhelimitse ennen varaustasi. Vain vanhoille asiakkaille.
Mikäli tarvetta on ammattitrimmaukselle poissaoloni aikana, voin lämpimästi suositella Ullanlinnan Grroomin Lillin trimmauspalveluita.
Trimmaan myös Tampereella tammikuusta lähtien
Tarkoituksenani on tehdä trimmauksia kotikäynteinä Tampereen alueella ja lähikunnissa tammikuun alusta lähtien vointini mukaan. Myöhemmin alan tarjota trimmauksia myös yhteistyökumppanin tiloissa. Kotikäyntejä voi kysellä meilitse, puhelimitse, instagramin kautta tai whatsapilla.
Vastaan mielelläni kysymyksiin koskien vanhempainvapaatani frans@kultaturri.fi.
Mahdollisista muutoksista ilmoitan Kultaturrin Instagram-tilillä.
/Frans



Kommentit